Suomen Tasavallan ja Venäjän Sosialistisen Federatiivisen Neuvostotasavallan välillä
- Suomen Tasavallan hallitus ja Venäjän Sosialistisen Federatiivisen Neuvostotasavallan hallitus, ottaen huomioon, että Suomi vuonna 1917 on julistautunut itsenäiseksi ja että Venäjä on tunnustanut Suomen valta kunnan, Suomen Suuriruhtinaanmaan rajoissa, riippumattomaksi ja täysivaltaiseksi, ja haluten lopettaa molempien valtioiden välillä sittemmin syntyneen sodan, luoda pysyväiset rauhalliset suhteet niiden kesken sekä lopullisesti selvittää Suomen ja Venäjän aikaisemmasta valtioyhteydestä johtuneet suhteet, ovat päättäneet tehdä tätä tarkoittavan sopimuksen ja siihen valtuuttaneet:
Suomen Tasavallan hallitus:
Juho Kusti Paasikiven
Juho Heikki Vennolan
Alexander Freyn
Karl Rudolf Waldenin
Väinö Tannerin
Väinö Voionmaan
Väinö Gabriel Kivilinnan;
Venäjän Sosialistisen Federatiivisen Neuvostotasavallan hallitus:
Jaan Antonovitsh Behrsinin
Platon Michailovitsh Kershentsewin
Nikolai Sergejevitsh Tichmenjewin,
jotka, kokoonnuttuaan Tarton kaupungissa ja esitettyään toisilleen oikeiksi ja asianmukaisiksi havaitut valtakirjansa, ovat sopineet seuraavasti:
1. Artikla
Rauhansopimuksen voimaan astuttua lakkaa sotatila sopimusvaltioiden välillä ja molemmat valtiot sitoutuvat vastedes ylläpitämään keskinäistä rauhantilaa ja hyvää naapuruutta.
2. Artikla
Suomen ja Venäjän välinen valtakunnanraja kulkee:
1. Jakaen Vaidalahden kahtia sen perukassa olevan itäisen niemekkeen kärkeen (likipitäen 69°57'0 leveydellä ja 31°58'5 pituudella);
edelleen meridiaania myöten etelään siksi kunnes se leikkaa pohjoisen järvilaakson (likipitäen 69°55'0 leveydellä);
edelleen kaakkoon 32°08'0 pituudella olevaan meridiaaniin saakka (likipitäen 69°55'0 leveydellä); kulkien mikäli mahdollista pitkin Tserwjanyja järvilaaksoa;
edelleen pisteeseen, jo ka on 69°46'0 leveydellä ja 32°06'5 pituudella;
edelleen jakaen kahtia kannaksen, joka on siihen syvimmälle pistävien Pummangin vuonon (Bolshaja-Volokovaja-guban) ja Oserkovuonon lahtien välissä, pisteeseen, joka on Srednisaarennon ja mantereen välisen kannaksen keskivälissä (69°39'1 leveydellä ja 31°47'6 pituudella); sekä
edelleen suorana viivana tähänastisella Suomen ja Venäjän välisellä rajalla Jaurijärven lähellä olevaan Korvatunturin rajapyykkiin N:o 90.
2. Jaurijärven lähellä olevasta Korvatunturin rajapyykistä N:o 90 Laatokkaan saakka, sen poikki ja Karjalan kannaksen poikki Suomen ja Venäjän tähänastista rajaa pitkin sen päätekohtaan Suomenlahden rannalla.
1. Muistutus. Heinä- (Ainovskie-ostrova) ja Kii-saaret siirtyvät Suomelle.
2. Muistutus. Tässä artiklassa selitetty raja on punaisella viivalla merkitty rauhansopimuksen liitteenä oleville kartoille, nimittäin venäläiselle merikartalle N:o 1279 ja maakartalle. Näiden karttojen johdolla on tämän artiklan 1 momentissa mainittujen rajojen käynti itse paikalla toimitettava, ottaen pakottavissa tapauksissa huomioon luonnonolosuhteet. Jos teksti ja kartat havaitaan ristiriitaisiksi Kalastaja- ja Srednisaarentoihin nähden, on merikartalla ratkaiseva merkitys, mutta muuhun rajaan nähden määrää teksti.
3. Muistutus. Kaikki pituudet on laskettu Greenwichistä.
3. Artikla.
Sopimusvaltioiden alueveden laajuus Suomenlahdella on neljä meripeninkulmaa laskettuna rannikosta sekä, missä saaristoa on, uloimmasta vedenpinnan yli kohoavasta saaresta tai luodosta. Tästä tehdään seuraavat poikkeukset:
1. Suomen ja Venäjän välisen maarajan päätekohdasta Suomenlahden rannalla Seivästön majakan meridiaanin saakka on Suomen alueveden laajuus puolitoista meripeninkulmaa, ja kulkee sen raja parallellia myöten. Seivästön majakan meridiaanilla 60°08'9 leveydellä olevasta pisteestä alkaen Suomen alueveden raja kulkee viivaan myöten, joka yhdistää tämän pisteen Seiskarin eteläpuolella 59°58'8 leveydellä ja 28°24'5 pituudella olevan pisteen kanssa, siihen saakka missä tämä viiva leikkaa Seivästön meridiaanin länsipuolella olevan Suomen nelimeripeninkulmaisen alueveden rajan.
2. Suursaaren eteläkärjen meridiaanilla, yhden meripeninkulman päässä etelään tästä kärjestä olevasta pisteestä kulkee Suomen alueveden raja kahtena suorana viivana, joista toinen kulkee 61° ja toinen 288° suunnassa, siihen saakka missä nämä viivat leikkaavat Suursaaren nelimeripeninkulmaisen alueveden rajan.
3. Suomen yhtenäisen alueveden ulkopuolella olevien, Suomelle kuuluvien saarien ympärillä on alueveden laajuus kolme meripeninkulmaa.
Tästä tehdään kuitenkin seuraavat poikkeukset: Seiskarin ja Lavansaaren eteläpuolella kulkee Suomen alueveden raja seuraavien pisteiden kautta:
leveys 60°00'5 ja pituus 28°31'4
" 59°58'8 " " 28°24'5
" 59°58'0 " " 27°55'0
" 59°54'6 " " 27°52'2
Suuren Tytärsaaren pohjoiskärjen meridiaanilla, kolmen meripeninkulman päässä pohjoiseen tästä kärjestä olevasta pisteestä alkaen kulkee Suomen alueveden raja suorana viivana Rödskärin pohjoiskärjen meridiaanilla, yhden meripeninkulman päässä tästä kärjestä pohjoiseen olevan pisteen kautta siihen saakka missä tämä viiva leikkaa Rödskärin kolmimeripeninkulmaisen alueveden rajan.
4. Suomi ei puolestaan vastusta eikä tule vastustamaan sitä, että Venäjän alueveden raja Suomenlahden itäosassa tulisi kulkemaan seuraavasti:
Suomen ja Venäjän välisen maarajan päätekohdasta Suomenlahden rannalla pitkin Seivästön majakan meridiaanilla ja 60°58'0 leveydellä olevaan pisteeseen;
edelleen Seiskarin eteläpuolella 59°58'8 leveydellä ja 28°24'5 pituudella olevaan pisteeseen; edelleen 59°58'0 leveydellä ja 27°55'0 pituudella olevaan pisteeseen;
edelleen Vigrundin tornia kohti siihen saakka missänäin vedetty viiva leikkaa Venäjän yleisen nelimeripeninkulmaisen alueveden rajan; ja
edelleen tätä rajaa myöten.
1. Muistutus. Kaikkien näiden aluevesien rajat on merkitty rauhansopimuksen liitteenä oleville venäläisille merikartoille, N:o 1492 ja 1476. Jos teksti ja kartat havaitaan ristiriitaisiksi, on kartoilla ratkaiseva merkitys.
2. Muistutus. Kaikki pituudet ovat lasketut Greenwichistä.
4. Artikla
Petsamon alueen, jota rajoittavat:
kaakossa ja idässä: 2 artiklan 1 momentissa mainittu raja;
lännessä: tähänastinen Suomen ja Venäjän raja Jaurijärven lähellä olevasta Korvatunturin rajapyykistä N:o 90 kolmenvaltakunnan rajapyykkiin N:o 94, jossa Suomen, Venäjän ja Norjan rajat yhtyvät; sekä
luoteessa: tähänastinen Venäjän ja Norjan valtakuntien välinen raja,
luovuttaa Venäjä aluevesinensä heti rauhansopimuksen voimaan astuttua ikuisiksi ajoiksi Suomelle täydellisellä suveenisella oikeudella omistettavaksi; ja luopuu Venäjä Suomen hyväksi kaikista oikeuksistaan ja vaatimuksistaan täten luovutettuun alueeseen nähden.
Venäjä poistaa sotaväkensä Petsamon alueelta neljänkymmenenviiden päivän kuluessa rauhansopimuksen voimaanastumisesta lukien.
5. Artikla
Kuukauden kuluessa rauhansopimuksen voimaanastumisesta lukien valitsevat Suomen ja Venäjän hallitukset kumpikin kaksi jäsentä erityiseen komissiooniin, jonka tulee yhdeksän kuukauden kuluessa toimittaa 2 artiklan 1 momentissa mainittujen rajain käynti ja pyykitys.
6. Artikla
1. Suomi sitoutuu olemaan pitämättä niillä vesillä, jotka kuuluvat sen omistamaan Pohjois-Jäämeren rannikkoon, sotalaivoja ja muita aseistettuja laivoja, lukuunottamatta sataa tonnia pienempiä varustetuja laivoja, joita Suomella on oikeus pitää ilman rajoitusta, sekä enintään viittätoista kappaletta sota- ja muita aseistettuja laivoja, joiden kantavuus ei ole suurempi kuin neljäsataa tonnia.
Suomi sitoutuu niinikään olemaan pitämättä mainituilla vesillä vedenalaisia laivoja ja aseistettuja lentokoneita.
2. Myös sitoutuu Suomi olemaan rakentamatta tälle rannikolle sotasatamia, sotalaivatukikohtia ja sotakorjausverstaita, jotka laajuudeltaan ovat suurempia kuin edellisessä momentissa mainittuja laivoja ja niiden aseistusta varten on tarpeen.
7. Artikla
1. Sopimusvaltiot myöntävät toisen sopimusvaltion kansalaisille oikeuden harjoittaa kalastusta ja vapaasti kulkea kalastusaluksilla niin hyvin Suomelle luovutetun Pohjois-Jäämeren rannikon kuin Venäjälle jäävän Kalastajasaarennon pohjoisen ja itäisen rannikon aluevesillä Sharapovin niemeen asti.
2. Edellisessä momentissa mainituilla rannikkoalueella ovat molempien valtioiden kansalaiset oikeutetut astumaan maihin ja rakentamaan tarpeellisia majailu- ja varastosuojia sekä muita kalastuksen ynnä kalanjalostuksen vaatimia rakennuksia ja laitoksia.
3.Sopimusvaltiot suostuvat rauhansopimuksen jälkeen tekemään erityisen sopimuksen siitä, millä ehdoilla ja missä järjestyksessä on oikeus kalastaa ja kalastaja-aluksilla liikkua ensimmäisessä momentissa mainitun rannikon aluevesillä.
8. Artikla
1. Venäjän valtiolle ja Venäjän kansalaisille myönnetään vapaa kauttakulkuoikeus Petsamon alueen kautta Norjaan ja sieltä takaisin.
2. Tavarat, jotka kuljetetaan Petsamon alueen kautta Venäjältä Norjaan, samoin kuin tavarat, jotka kuljetetaan aman alueen kautta Norjasta Venäjälle, ovat vapautetut tarkastuksesta ja valvonnasta, lukuunottamatta sitä valvontaa, joka on välttämätön kauttakulkuliikenteen järjestämistä varten; näistä tavaroista ei myöskään kanneta tullia eikä kauttakulku- tai muita maksuja.
Yllämainittu kauttakulkutavarain valvonta on sallittu ainoastaan siinä muodossa, jota kansainvälisessä liikenteessä vakiintuneen tavan mukaan tällaisissa tapauksissa noudatetaan.
3. Venäjän kansalaisilla, jotka matkustavat Petsamon alueen kautta Norjaan ja Norjasta takaisin Venäjälle, on oikeus vapaaseen kauttakulkuun asianomaisen Venäjän viranomaisen antamalla passilla.
4. Noudattamalla voimassaolevia yleisiä määräyksiä on aseistamattomilla venäläisillä lentokoneilla oikeus ylläpitää Petsamon alueen kautta lentoliikennettä Venäjän ja Norjan välillä.
5. Kauttakulkuteistä, joilla myöten on sallittu esteettömästi kulkea ja kuljettaa tavaroita Petsamon alueen kautta Venäjältä Norjaan ja sieltä takaisin, sekä edellisissä momenteissa mainittujen määräysten lähemmistä soveltamisehdoista kuin myöskin Venäjän konsuliedustuksen järjestelymuodosta, joka tehdään rauhansopimuksen voimaan astumisen jälkeen.
9. Artikla
Venäjän kansalaiset, joilla on kotipaikkansa Petsamon alueella, tulevat ilman muuta Suomen kansalaisiksi, kuitenkin niin, että kahdeksantoista vuotta täyttäneet ovat oikeutetut yhden vuoden kuluessa rauhansopimuksen voimaanastumisesta lukien valitsemaan Venäjän kansalaisuuden. Mies valitsee vaimonsa puolesta, mikäli heidän välillään ei ole toisin sovittu, ja vanhemmat kahdeksantoistavuotta nuorempien lastensa puolesta.
Henkilöt, jotka ovat valinneet Venäjän kansalaisuuden, saavat sitä seuraavan vuoden kuluessa vapaasti siirtyä alueelta ja kuljettaa mukanaan kaiken irtaimen omaisuutensa tullitta ja vientimaksuitta. Mainitut henkilöt säilyttävät kaikki oikeutensa kiinteään omaisuuteen, minkä he jättävät Petsamon alueelle.
10. Artikla
Suomi poistaa neljänkymmenenviiden päivän kuluessa rauhansopimuksen voimaanastumisesta lukien sotajoukkonsa Repolan ja Porajärven kunnista, jotka palautetaan Venäjän valtakunnan yhteyteen ja liitetään Arkangelin ja Aunuksen kuvermenttien karjalaisen väestön muodostamaan ja kansallista itsemääräämisoikeutta nauttivaan Itä-Karjalan autonomiseen alueeseen.
11. Artikla
Edellisessä artiklassa mainittujen Repolan ja Porajärven kuntien Itä-Karjalan autonomiseen alueeseen tapahtuvan liittämisen lähemmistä ehdoista on paikallisen väestön hyväksi sovittu seuraavaa:
1. Kuntien asukkaille annetaan täydellinen amnestia rauhansopimuksen 35 artiklan määräysten mukaan.
2.Paikallinen järjestyksenpito kuntien alueella on kahden vuoden aikana rauhansopimuksen voimaanastumisesta lukien oleva paikallisen väestön asettaman miliisin asiana.
3. Kuntien asukkaille taataan omistusoikeus kaikkeen kuntien alueella omistamaansa irtaimeen omaisuuteen samoinkuin oikeus vapaasti määrätä ja käyttää omistamiaan tai viljelemiään tiluksia ja muuta hallussaan olevaa kiinteätä omaisuutta Itä-Karjalan autonomisella alueella voimassaolevien lakien rajoissa.
4. Jokaisella sitä haluavalla näiden kuntien asukkaalla on oikeus vuoden kuluessa rauhansopimuksen voimaanastumisesta lukien vapaasti siirtyä pois Venäjältä. Venäjältä täten pois siirtyvät ovat oikeutetut viemään kaiken irtaimen omaisuutensa mukanaan ja säilyttävät he Itä-Karjalan autonomisella alueella voimassaolevien lakien rajoissa kaikki oikeutensa kuntien alueelle jättämäänsä kiinteään omaisuuteen.
5. Suomen kansalaisille ja suomalaisille yhtiöille, joilla on ennen kesäkuun 1 päivää 1920 tehtyjä metsänhakkuukontrahteja, säilytetään oikeus vuoden kuluessa rauhansopimuksen voimaanastumisesta lukien mainituissa kunnissa toimittaa näiden kontrahtien mukaiset metsänhakkuut ja poisviedä hakatut puut.
12. Artikla
Sopimusvaltiot kannattavat periaatteessa Suomenlahden ja koko Itämeren neutralisoimista sek sitoutuvat myötvaikuttamaan sen toteuttamiseksi.
13. Artikla
Suomi neutralisoi sotilaallisesti seuraavat sille kuuluvat Suomenlahden saaret: Somerin, Narvin, Seiskarin, Peninsaaren, Lavansaaren, Suuren ja Pienen Tytärsaaren sekä Rödskärin. Tämä sotilaallinen neutralisoiminen sisältää sen, ettei niille saarille rakenneta eikä sijoiteta linnoituksia, pattereita, sotilashavaintoasemia, puolta kilowattia voimakkaampia radioasemia, sotasatamia ja sotilaallisia meritukikohtia, sotilasomaisuus- ja sotatarvevarastoja eikä pidetä sotaväkeä en enemmän kuin on tarpeen järjestyksen ylläpitämistä varten.
Somerin ja Narvin saarilla on Suomi kuitenkin oikeutettu pitämään sotilashavaintoasemia.
14. Artikla
Suomi ryhtyy heti rauhansopimuksen voimaanastumisen jälkeen toimenpiteisiin Suursaaren sotilaalliseksi neutralisoimiseksi kansainvälisellä takuulla. Tämä neutralisoiminen sisältää sen, ettei tälle saarelle rakenneta eikä sijoiteta linnoituksia, pattereita, yhtä kilowattia voimakkaampia radioasemia, sotasatamia ja sotilaallisia meritukikohtia, sotilasomaisuus- ja sotatarvevarastoja eikä pidetä sotaväkeä enemmän kuin on tarpeen järjestyksen ylläpitämistä varten.
Venäjä sitoutuu kannattamaan edellämainitun kansainvälisen takuun hankkimista.
15. Artikla
Suomi sitoutuu kolmen kuukauden kuluessa rauhansopimuksen voimaanastumisesta lukien poistamaan Inon ja Puumalan linnoituksista tykkien lukot, tähystyslaitteet, suuntauslaitteet ja ammukset sekä hävittämään nämä linnoitukset yhden vuoden kuluessa rauhansopimuksen voimaanastumisesta lukien.
Suomi sitoutuu niinikään olemaan rakentamatta Seivästön ja Inonniemen väliselle rannikolle kahdenkymmenen kilometrin etäisyydellä rannasta panssaritorneja sekä pattereita, joiden ampumasektorit tekevät mahdoliseksi ampumisen yli Suomen alueveden rajan sekä Inonniemen ja Rajajoen suun väliselle rannikolle kahdenkymmenen kilometrin etäisyydellä rannasta pattereita, jo iden kantavuus ulottuu yli Suomen alueveden rajan.
16. Artikla
1. Sopimusvaltiot sitoutuvat olemana pitämättä Laatokalla, sen rannoilla sekä Laatokan juoksevissa joissa ja kanavilla kuin myös Nevalla, Ivanovskin porogiin saakka, hyökkäystarkoituksia palvelevia sotilaallisia varustuksia. Kuitenkin on oikeus siellä pitää sotalaivoja, joiden kantavuus ei ole yli sata tonnia ja jotka eivät ole varustettu suuremmilla kuin neljänkymmenenseitsemän millimetrin kaliiberin tykeillä, samoinkuin näiden kokoa vastaavia sotilaallisia meritukikohtia.
Venäjällä on oikeus kuljettaa sisävesillensä sotalaivoja Laatokan etelärantaa pitkin kulkevien kanavien kautta tai, jos liikennehäiriöitä niissä tapahtuu, sitoutuvat sopimusvaltiota neutralisoimaan myöskin Laatokan.
2. Siinä tapauksessa, että Suomenlahden ja Itämeren neutralisoiminen toteutetaan, sitoutuvat sopimusvaltiot neutralisoimaan myöskin Laatokan.
17. Artikla
Venäjä sitoutuu myöntämään suomalaisille kauppa- ja tavara-aluksille esteettömän kulun Nevalla Suomenlahden ja Laatokan välillä samoilla ehdoilla kuin venäläisillekin aluksille. Ensinmainitut alukset eivät kuitenkaan saa kuljettaa sotatavaraa eikä sotilasomaisuutta.
Sopimusvaltiot suostuvat, siinä tapauksessa, että jompikumpi sopimusvaltio sitä vaatii, viimeistään yhden vuoden kuluessa vaatimuksen esittämisestä ryhtymään neuvotteluihin tämän artiklan määräyksiä täydentävän yksityiskohtaisen sopimuksen aikaansaamiseksi. Tämä ei kuitenkaan saa estää tässä myönnetyn oikeuden käyttämistä.
18. Artikla
Laatokan veden korkeutta älköön muutettako ilman edelläkäypää Suomen ja Venäjän välistä sopimusta.
19. Artikla
Tullitarkastusta, kalastusta, merenkulkulaitoksen hoitoa, järjestyksen ylläpitoa Suomenlahden aluevesien ulkopuolella olevissa, tämän Suomenlahden vapaan osan puhdistamista miinoista, luotsipalveluksen yhtenäistyttämistä ynnä muita samankaltaisia asioita koskevat kysymykset annetaan yhden tai useamman suomalais-venäläisen sekakomitean harkittavaksi.
20. Artikla
1. Sopimusvaltiot ryhtyvä viipymättä rauhansopimuksen voimaanastuttua toimenpiteisiin sopimuksen aikaansaamiseksi passi- ja tullimuodollisuuksien sekä yleensä rajaliikenteen järjestämisestä Karjalan kannaksella paikallisia oloja ja molemmin puolin esiintyvää käytännöllistä tarvetta silmälläpitäen.
2. Rajaliikenne Suomen ja Venäjän välisen rajan muilla osilla on niinikään erityisillä sopimuksilla järjestettävä.
3. Rauhansopimuksen voimaanastumisen jälkeen asetetaan viipymättä sekakomitea laatimaan ehdotusta edellämainittujen olojen järjestämistä.
21. Artikla
1. Sopimusvaltiot suostuvat ensi tilassa rauhansopimuksen voimaanastumisen jälkeen ryhtymään neuvotteluihin sopimuksen aikaansaamiseksi liikenteen ja puutavarain lauttauksen järjestämisestä vesistöissä, jotka juoksevat toisen sopimusvaltion alueelta toisen alueelle.
Tämä sopimus on laadittava sille pohjalle, että liikenne ja lauttaus on tällaisissa vesitöissä molemmin puolin esteettömästi sallittu niin hyvin rajan poikki kuin myös kummankin sopimusvaltion alueella mereen saakka sekä että erityisesti lauttaukseen nähden kummankin sopimusvaltion kansalaisille myönnetään suurimpia oikeuksia nauttivan lauttaajan oikeudet.
2. Niinikään ryhtyvät sopimusvaltiot neuvotteluihin sopimuksen aikaansaamiseksi valtaväylän ylläpitämisestä sekä kalastuksen järjestämisestä ja kalanhoidon edistämisestä tarkoittaviin toimenpiteisiin ryhtymisestä edellisessä momentissa mainituissa kuin myös pitkin sopimusvaltioiden yhteistä rajaa sijaitsevissa vesistöissä.
22. Artikla
Venäjän valtion ja valtiolaitosten Suomessa oleva omaisuus siirtyy korvauksetta Suomen valtion omaksi. Samoin siirtyy korvauksetta Venäjän valtion omaksi Venäjällä oleva Suomen valtion ja valtiolaitosten omaisuus.
Muistutus Sopimusvaltiot pidättävät itselleen toisessa maassa olevasta entisestä valtio-omaisuudestaan diplomaattista ja konsuliedustusta varten kolme kaupunkikiinteistöä tontteineen ja rakennuksineen.
23. Artikla
1. Suomen hallitus sitoutuu viipymättä rauhansopimuksen voimaanastumisen jälkeen palauttamaan Venäjän valtiolle alueellaan tai käytettävissään olevia, vuonna 1918 Suomeen jääneitä venäläisiä laivoja ja aluksia rauhansopimuksen liitteenä olevan luettelon mukaan.
2. Jos yksityiset henkilöt tai yhtiöt esittävät joitakin vaatimuksia Venäjän valtiolle palautettavien laivojen suhteen, vapauttaa Venäjän hallitus Suomen kaikesta edesvastuusta siitä, että nämä laivat jätetään Venäjälle, sekä sitoutuu vastaamaan kaikista korvausvaatimuksista, joita mahdollisesti tullaan esittämään Suomen hallitukselle. Venäjän hallitus ottaa selvittääkseen omistusoikeuden näihin laivoihin ja ovat siis vaatimukset tässä suhteessa esitettävä sille.
3. Suomen kansalaisten tai suomessa kotipaikkaoikeutta nauttivien yhtiöitten laivat, jotka Venäjän hallitus on maailmansodan aikana pakkoluovuttanut, suorittamatta korvausta niiden omistajille, samoinkuin suomalaiset laivat, jotka ilman korvausta ovat joutuneet Venäjän valtion haltuun, sitoutuu Venäjän hallitus palauttamaan niiden entisille omistajille. Tässä kohdassa mainitut laivat luetellaan rauhansopimuksen liitteenä olevassa luettelossa.
24. Artikla
Kumpikaan sopimusvaltio ei vaadi toiselta sopimusvaltiolta sotakustannusten korvausta. Suomi ei ota osaa vuosien 1914-18 maailmansodan Venäjälle aiheuttamien kustannusten suorittamiseen.
25. Artikla
Kumpikaan sopimusvaltio ei ole velvollinen vastaamaan toisen sopimusvaltion valtioveloista eikä muista sitoumuksista.
26. Artikla
Venäjän valtion ja valtiolaitosten velat ja muut sitoumukset Suomen valtiolle ja Suomen Pankille samoinkuin Suomen valtion ja valtiolaitosten velat ja muut sitoumukset Venäjän valtiolle ja valtiolaitoksille katsotaan molemminpuolin suoritetuksi. Tämän johdosta lakkaavat myös Suomen ja Venäjän hallitusten välillä vuonna 1917 tehty viljanhankintaa koskeva sopimus samoinkuin Suomen Pankin ja Venäjän Luottokanslian välillä samana vuonna tehty valuuttasopimus voimassa olemasta.
27. Artikla
Venäjä tunnustaa, että Suomi ei ole velvollinen vastaamaan niistä vahingoista, joita jonkun kolmannen valtion kansalaiset tai yhtiöt laivoihin tai muuhun omaisuuteen nähden, jota heillä on ollut Suomessa, ovat joutuneet kärsimään Venäjän viranomaisten toimenpiteiden kautta maailmansodan aikana, ennenkuin Suomi tuli itsenäiseksi. Tämänluontoiset vaatimukset ovat esitettävät Venäjän hallitukselle.
28. Artikla
Suomen kansalaiset sekä Suomessa kotipaikkaoikeutta nauttivat yhtiöt ja yhdyskunnat saavat Venäjällä olevastaan omaisuuteensa kuin myös Venäjän valtiota tai sen valtiolaitoksia vastaan kohdistuviin saamisiinsa ja vahingonkorvaus- ynnä muihin vaatimuksiinsa nähden samat oikeudet ja etuudet jotka Venäjä on myöntänyt tai tulee myöntämään enimmän suositun maan kansalaisille.
29. Artikla
1. Sopimusvaltiot sitoutuvat ensi tilassa palauttamaan alueellaan olevat julkisten virastojen ja laitosten arkistot ja asiakirjat, jotka koskevat yksinomaan tai pääasiallisesti toista sopimusvaltiota tai sen historiaa.
Tämän johdosta luovuttaa Venäjän hallitus Suomen hallitukselle myöskin entisen Suomen Suuriruhtinaanmaan Valtiosihteerinviraston arkiston, kuitenkin siten, että Venäjän hallitukselle jätetään ne tämän arkiston asiakirjat, jotka yksinomaan tai pääasiallisesti koskevat Venäjää tai sen historiaa. Täten Venäjälle jätettävistä asiakirjoista on Suomen hallituksella oikeus ottaa itselleen jäljennökset. 2. Venäjän hallitus luovuttaa Suomen hallitukselle jäljennökset Venäjän hallituksen käytettävissä olevista Suomen aluetta koskevista uusimmista topografisista ynnä merenmittauskartoista samoinkuin keskeneräisiä Suomessa suoritettuja kolmiomittaustöitä koskevan aineiston.
30. Artikla
Suomen hallitus suostuu varaamaan Uudenkirkon pitäjässä olevassa Halilan sanatoriossa Pietarin kaupungin ja sen ympäristön asukkaita varten kymmenen vuoden aikana puolet sairassijoista samoilla ehdoilla kuin Suomen kansalaisille.
31. Artikla
Rauhansopimuksen voimaanastumisen jälkeen uudistetaan taloudelliset suhteet sopimusvaltioiden välillä. Tässä tarkoituksessa sopimusvaltiot asettavat viipymättä rauhansopimuksen voimaanastumisen jälkeen erityisen, kummankin valtion edustajista muodostetun komitean laatimaan ehdotuksen molempien maiden välisen kauppasuhteiden järjestämiseksi ja kauppasopimuksen aikaansaamiseksi.
32. Artikla
Kunnes kauppasopimus saadaan aikaan noudatettavan Suomen ja Venäjän välisissä kauppasuhteissa seuraavia väliaikaisia määräyksiä, joista kumpikin sopimusvaltio on oikeutettu sanoutumaan irti ilmoittamalla siitä kuusi kuukautta sitä ennen vastapuolelle:
1. Sopimusvaltioiden alueen kautta meneviä kauttakulkutavaroita on sallittava kuljettaa kaikilla kauttakulkuliikenteelle avatuilla tai vastedes avattavilla liikenneteillä, noudattamalla niitä määräyksiä, joita liikenteen järjestämiseen ja kulkulaitosten kuljetuskykyyn nähden sekä oman maan liikennetarpeen tyydyttämisen ja yleisen turvallisuuden vuoksi on annettu.
2. Valtion rautateillä ja valtion laivoilla kauttaulkutavaroista kannettavat rahdit ja muut kysymykseen tulevat kuljetusmaksut eivät saa olla korkeampia kuin omassa maassa kuljetettavista samanlaisista tavaroista. Näistä kannettaviin muihin maksuihin nähden on noudatettava enimmän suositun maan periaatetta.
Jos maksun kantaminen kotimaisten tavaroiden kuljettamisesta Venäjällä kokonaan lakkautetaan, eivät rahdit Suomesta tulevilta kauttakulkutavaroilta s aa olla korkeampia kuin ne, joita kannetaan enimmän suositun maan kauttakulkutavaroista.
3. Tavaroista, joita lähetetään toisesta maasta toiseen, ei saa kantaa korkeampia rahteja tai muita kuljetusmaksuja kuin mitkä on määrätty omassa maassa kuljetettavista samanlaisista kauttakulkutavaroista.
Jos maksun kantaminen omassa maassa kuljetettavista tavaroista Venäjän valtion alueella kokonaan lakkautetaan, niin Suomen tavaroista kannettavat rahdit ja muut kuljetusmaksut eivät saa olla korkeampia kuin ne, joita kannetaan enimmän suositun maa n tavaroista.
4. Tuonti-, vienti- ja kauttakulkukieltojen asettaminen on molemmin puolin sallittu ainoastaan yleistä turvallisuutta, terveydenhoitoa, alkoholipitoisia aineita sekä oman maan talouselämän järjestelyä koskevan lainsäädännön nojalla.
5. Sopimusvaltiot pidättävät itselleen oikeuden saattaa monopolin alaiseksi eri kauppa- ja teollisuusaloja.
6. Sopimusvaltioiden rahti- ja matkustaja-alukset ovat, noudattamalla asianomaisessa maassa voimassaolevia tai vastedes säädettäviä tämän maan aluksia koskevia määräyksiä sekä myös yleisen turvallisuuden ylläpitämisestä ja tullivalvonnasta johtuvia määräyksiä, oikeutetut menemään kaikkiin niihin toisen maan satamiin, käyttämään satamalaitoksia ja kulkemaan niitä toisen maan aluevesiä, sisävesiä, jokia ja kanavia, jotka on avattu tai vastedes avataan oman maan aluksille.
Maksut, joita kannetaan toisen maan laivoista ja niiden lasteista, samoinkuin maksut satamalaitosten käyttämisestä eivät saa olla korkeampia kuin ne maksut, jota kannetaan enimmän suositun maan laivoista ja niiden lasteista. Poikkeus näistä määräyksistä voidaan tehdä rannikkoliikenteeseen ja kalastusaluksiin nähden. Rannikkolaiva liikenteeksi ei lueta liikennettä Itämeren ja muiden Venäjää rajoittavien varsinaisten ja sisämerien satamien välillä. Venäjän kauppa- ja matkustaja-alukset saavat kulkea kaikilla suomalaisille aluksille avatuilla Suomen aluevesien liikenneväylillä, ehdolla että noudattavat ulkomaalaisia laivoja varten Suomessa voimassaolevia luotsausta koskevia määräyksiä.
7. Suomalaiset luonnon-, kotiteollisuus- ja teollisuustuotteet ovat, niitä Venäjälle vietäessä, vapautettu kaikista tulli- ja muista tuontimaksuista.
33. Artikla
Sopimusvaltiot ryhtyvät viipymättä rauhansopimuksen voimaanastumisen jälkeen tarpeellisiin toimenpiteisiin Suomen ja Venäjän välisen rautatieliikenteen järjestämiseksi siten, että suorannainen liikenne ilman matkustajain muuttoa tai tavarain uudelleenkuormaamista käy mahdolliseksi Suomesta Venäjälle ja Venäjältä Suomeen Rajajoen ja Pietarin välisille ja välisiltä asemilta, Pietarin asema mukaanluettuna, sekä ; ryhtyvät neuvotteluihin molempien maiden rautatieverkkojen yhdistämisestä ja suoran yhdysliikenteen aikaansaamisesta niiden välillä.
34. Artikla
Suomen ja Venäjän välinen posti-, ja lennätinyhteys uudistetaan rauhansopimuksen voimaanastumisen jälkeen ja on siitä sopimusvaltioiden kesken tehtävä eri sopimus. Suomen hallitus ei aseta esteitä sille, että Venäjän valtion yksinomaisesti käytettäväksi luovutetaan vuoden 1946 loppuun saakka sähkösanomavaihtoa varten ne kolme suorannaista lennätinjohtoa (entiset N:ot 13, 60 ja 42), jotka kulkevat Suomen alueen yli Rajajoelta Uuteenkaupunkiin, yhdistäen Pietarin, Tukholman, Newcastlen ja Frederician kanssa, ja jotka Suomen hallitus sopimuksella 9 päivältä tammikuuta 1920 on luovuttanut "Det Store Nordiske Telegraf-Selskabin" käytettäviksi Venäjän sähkösanomavaihtoa varten, ehdolla että sanotun sopimuksen määräyksiä sähkösanomavaihdon järjestämisestä noudatetaan. Näiden johtojen käyttämisestä Venäjän hallitus suorittaa Suomen valtiolle kansainvälisen lennätinliittokirjan ja siihen liittyvän ohjesäännön määräysten mukaisesti Suomelle itsenäisenä valtion a tulevan kauttakulkumaksun, kunnes tämä maksu asianomaisten valtioiden sopimuksesta joutuu lähettäjän suoritettavaksi. Samoin säilytetään Venäjän valtiolle yhtä pitkäksi ajaksi ne oikeudet, jotka sillä "Det Store Nordiske Telegraf-Selskabin" kanssa tekemänsä sopimuksen perusteella on kahteen, suorannaista lennätinyhteyttä Ruotsin kanssa välittävään, Uudestakaupungista Grisslehamniin johtavaan kaapeliin.
35. Artikla
1. Venäjällä oleskelevat Suomen kansalaiset ja Suomessa oleskelevat Venäjän kansalaiset saavat rauhansopimuksen voimaanastuttua palata kotimaahan, elleivät ole vangittu toisessa maassa törkeästä rikoksesta.
2. Sopimusvaltioiden sotavangit ovat niin pian kuin mahdollista palautettavat kotimaahansa. Sopimusvaltiot määräävät eri sopimuksella, missä järjestyksessä heidän palauttamisensa kotimaahan on tapahtuva.
3. Muut toisen valtion kansalaiset, jotka on pidätetty sotatilan johdosta taikka valtiollisista syistä, ovat heti vapautettavat ja ensi tilassa palautettavat kotimaahansa.
4. Suomen tai Venäjän kansalainen, joka on tuomittu rangaistukseen ennen tämän rauhansopimuksen allekirjoittamista toisen sopimusvaltion eduksi tekemästään valtiollisesta rikoksesta tai siitä, että hän on ollut yhteydessä toisen sopimusvaltion sotajoukkojen tai hallituselinten kanssa, tai siitä, että hän on tehnyt rangaistuksenalaisen teon tarkoituksessa toteuttaa kansallisen itsemääräämisoikeuden, vapautetaan enempää rangaistusta kärsimästä ja lasketaan heti vapaaksi. Jos hän on sellaisesta rikoksesta syytteessä tai vangittuna, mutta ei vielä tuomittu, tai jos syytettä häntä vastaan ei vielä ole nostettu, raukeaa syytösoikeus, olkoonpa hän maan rajojen sisä- tai ulkopuolella, eikä vastedes sellaista syytettä enää saa panna vireille.
Jos hän joko samalla tai yksistään on tehnyt itsensä syypääksi muunlaiseen rikokseen maansa voimassaolevaa valtiollista tai yhteiskunnallista järjestystä vastaan ja senjälkeen paennut toisen sopimusvaltion alueelle, nauttikoon sellaisesta rikoksesta kotimaassaan annettua armahdusta samalla tavalla kuin kotimaahan jääneet syytetyt ja tuomitut sitä nauttivat.
36. Artikla
Sopimusvaltioiden väliset diplomaattiset ja konsulaattisuhteet järjestetään heti senjälkeen kuin rauhansopimus on astunut voimaan. Rauhansopimuksen voimaanastumisen jälkeen ryhtyvät sopimusvaltiot laatimaan sopimusta konsuliedustuksesta.
37. Artikla
Rauhansopimuksen toimeenpanemista varten samoinkuin sellaisten julkis- ja yksityisoikeudellisten kysymysten ratkaisemista varten, joihin rauhansopimus voi antaa aihetta, asetetaan heti voimaanastumisen jälkeen suomalais-venäläinen sekakomitea, joka on oikeutettu keskuudestaan asettamaan alajaostoja aluekysymysten käsittelyä, taloudellisten suhteiden järjestämistä, sotavankien ja pakolaisten vaihtoa sekä tarpeen vaatiessa muitakin asioita varten. Tässä artiklassa mainitun komitean kokoonpano ja työjärjestys määrätään vastedes tehtävällä sopimuksella. Kunkin alajaoston tehtävät, oikeudet ja velvollisuudet määrätän erityisellä ohjesäännöllä, jonka komitea vahvistaa. Milloin alajaostossa päätöstä ei saada aikaan sen vuoksi, että äänet käyvät vastakkain tasan, siirretään kysymys komitean täysi-istunnon ratkaistavaksi. Jos komiteassakin äänet käyvät tasan, siirretään kysymys hallitusten ratkaistavaksi.
38. Artikla
Tätä rauhansopimusta on laadittu suomen-, ruotsin- ja venäjänkieliset kappaleet ja ovat kaikki tekstit yhtä todistusvoimaisia. Samalla kun rauhansopimuksen ratifioidut kappaleet vaihdetaan allekirjoittavat sopimusvaltiot rauhan sopimuksen ranskankielisen tekstin, joka myös on todistusvoimainen.
39. Artikla
Tämä rauhansopimus on ratifioitava. Ratifioitujen kappalten vaihto tapahtuu Moskovassa. Rauhansopimus astuu lailliseen voimaan heti kun ratifioitujen kappalten vaihto on tapahtunut. Vakuudeksi ovat kummankin sopimusvaltion valtuutetut tämän rauhansopimuksen allekirjoittaneet ja sineteillään vahvistaneet. Alkuperäinen on laadittu kahdessa kappaleessa kullakin kielellä ja allekirjoitettu Tartossa lokakuun neljäntenätoista päivänä vuonna tuhatyhdeksänsataakaksikymmentä.
J. K. Paasikivi (L.S.) J. H. Vennola
Alexander Frey
(L.S.) (L.S.)
R. Walden
Väinö Tanner
(L.S.)
(L.S.)
Väinö Voionmaa
Väinö Kivilinna
(L.S.) (L.S.)
................................................................................................................
Arvostetun sotahistorioitsijan ja vapaussotamme asiantuntijan, eversti evp Sampo Ahdon arvostelu Pekka Niemisen kirjasta "Suomen Tasavallan Vartiosto. Kertomus Suomen armeijan ensimmäisestä jalkaväen joukko-osastosta Suomen Tasavallan Vartiostosta eli Seinäjoen Krenatööripataljoonasta vapaussotavuonna 1918." Vapaussodan Invalidien Muistosäätiö, Jyväskylä 2004, 297 sivua.
Jalkaväkemme uranuurtaja
Ei aikaakaan, kun vapaussotamme päivistä on kulunut jo yhdeksänkymmentä vuotta, ja satavuotisjuhlatkin ovat vääjäämättä odottamassa. Kahdesta syystä olisin halukas ne vielä kokemaan. Toivoisin tuolloin näkeväni, että vapaussodan sisällissotapuolen taisteluasenteiden keinotekoinen ylläpitäminen lopultakin kuuluisi menneisyyteen. Lisäksi toivoisin, ettei meidän vuonna 2018 tarvitsisi kaivata uutta vapaussotaa luovutettuamme päätösvaltamme kevytmielisesti epämääräisille kansainvälisille voimille.
Jotta nyt kulkemamme tie ei johtaisi näin ikävään lopputulokseen, mielessä pitäisi säilyä tietoisuus siitä, tai se ainakin olisi palautettava mieliin, että vapautemme luominen oli aikanaan kaikkea muuta kuin rutiinitapahtuma. Tätä tietämystä on ylläpitänyt ansiokkaalla tavalla Vapaussodan Invalidien Muistosäätiö, jonka julkaisuihin tässä esiteltävä Suomen Tasavallan Vartioston historia kuuluu.
Yhdestä yksityiskohdasta Pekka Niemisen tutkimuksessa tietenkin on kysymys. Yksityiskohdista kokonaisuus kuitenkin muodostuu, ja toisaalta monimutkainen kokonaisuus voi monesti avautua jonkun ruohonjuuritason tapahtumasarjan kautta. Sellaisena Niemisen tutkimuskohde onkin antoisa varsinkin kun tekijän näkökulma suuntautuu sekä yleiseen että yksittäiseen. Sellaiseen kirjoittaja ei kuitenkaan ole harhautunut, että sivuilta ei paljoa muuta löytyisikään kuin tuota niin sanottua yleistä. Siitähän on helppo suoltaa tekstiä, ja niin valitettavan moni kirjoittaja ylittää aidan sieltä, missä se on matalin. Niemisellä ehdoton pääpaino on Vartioston ja sen jatkojoukkojen historiassa.
Runsaasti tietoa
Yllättävää on, miten paljon Nieminen on saanut aiheestaan irti. Äkkipitäen luulisi, että jonkun vapaussodan aikaisen joukon vaiheista olisi vaikea laatia kattavaa esitystä. Kaikki mukana olleet ovat ennättäneet poistua keskuudestamme, ja vuoden 1918 epäsäännöllisissä oloissa muodostunut asiakirja-aineisto on kirjavaa ja aukollista. Niin paljon tietoa Nieminen kuitenkin kertoo saaneensa asiakirjoista, kirjallisuudesta ja lehtikirjoituksista käsiinsä, että vaivana oli pikemminkin runsaus kuin pula. Hyvin kirjoittaja on silti keskittynyt olennaiseen, ja niin tuloksena on ensiluokkainen joukko-osastohistoria, joka kelpaa esimerkiksi kelle kirjoittajalle tahansa.
Lukijaa ilahduttavat myös kirjan onnistunut ulkoasu harvinaislaatuisine kuvauksineen sekä jäykkyydestä vapaa sujuva suomenkieli, jonka usein tavattava vastakohta tekee monista sota-aiheisista töistä jokseenkin kauheaa luettavaa.
Päällikkönä K.E. Berg
Kuten teoksen pitkästä alaotsikosta käy ilmi, merkillisellä nimellä varustettu Suomen Tasavallan Vartiosto oli itsenäisen Suomen armeijan ensimmäinen jalkaväkijoukko-osasto. Perustamispäätös tehtiin tammikuun 6. päivänä 1918 ja 17. päivästä alkaen alkoi vapaaehtoista miehistöä saapua Jalasjärvelle, uuden joukon sijoituspaikalle. Vartioston toiminta alkoi siis jo ennen vapaussodan puhkeamista.
Jalasjärvellä, missä Vartiosto vaikutti parin viikon ajan, joukon vahvuus ylitti hieman yli sadan miehen luvun. Päälliköksi oli määrätty muun muassa Helsingin poliisipäällikkönä aikaisemmin toiminut eversti Karl Emil Berg, myöhempi kenraalimajuri. Hänen johdollaan Vartiosto sitten kohta lähti sotaan eli riisumaan venäläisiä aseista Ilmajoella. Sieltä tie kulki Seinäjoelle päämajan suojaustehtäviin ja jatkokoulutukseen.
Hihanauhassa STV
Vaikka Suomen puolustusvoimissa esiintyi vapaussodan loppuun saakka joukko, jonka miehien päähineissä oli alkuperäisen Suomen Tasavallan Vartioston kokardi ja valkoisessa käsivarsinauhassa kunniakkaana pidetty lyhenne S.T.V., muodollisista asiakirjoista Vartioston nimi katosi nopeasti. Armeijan uudelleenjärjestelyn yhteydessä Vartioston miehistöä runkona käyttäen muodostettiin nimittäin jo helmikuun alkupuolella Seinäjoen Krenatööripataljoona, jota käytännössä kutsuttiin Seinäjoen pataljoonaksi. Suomen Tasavallan Vartioston nimeä miehet kuitenkin ylpeinä käyttivät edelleen joukostaan, ja sen nimen alla myös veteraanitapahtumat järjestettiin vuoteen 1939 saakka.
Muutaman viikon aika ennätti siis synnyttää perinteen, jonka voimaa byrokraattien ratkaisut eivät kyenneet murtamaan. Vaikea perinteen arvoa on kuitenkin ymmärtää, saati sitten hyödyntää, kuten osoittaa tuore ja omituinen sooloilu Kadettikoulun nimen tiimoilla, vaikka kevyesti hyljätyllä perinnenimellä oli tässä tapauksessa ikää kolmatta sataa vuotta.
Suomen Tasavallan Vartioston hihanauha (Seinäjoen Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museo)
Taistelujen tie
Vajaan kuudensadan miehen vahvuuteen noussut Seinäjoen pataljoona osallistui varsinaisiin taisteluihin noin puolentoista kuukauden ajan Hämeessä, jolloin sen historiaan piirtyivät muun muassa Kuhmoisten, Länkipohjan, Oriveden ja Kangasalan nimet. Tuona lyhyenä aikana pataljoonan tappiot olivat kaatuneina ja haavoittuneina yli kaksisataa miestä. Vaikka joukko kaltaiseni vakinaisessa rauhan ajan armeijassa kokemuksensa hankkineen upseerin silmin katsottuna ei ollut saanut kuin ripauksen hätäistä alokaskoulutusta, se oli hyvin motivoitu ja kesti raskaat menetyksensä. Eräs nuorista krenatööreistä kirjoitti vanhemmilleen:
"En ole lähtenyt sotaan millään uhmalla enkä halusta saada surmata ketään, sillä olen rauhaa rakastava, vaan läksin siitä syystä, että isänmaamme oli vähällä joutua anarkian uhriksi ja sitä varten lähin."
Mutta ilman motivaatiota jokaisen joukon arvo on kyseenalainen. Seinäjoen pataljoonan kohdalla motivaatiolta murtui pohja sodan päätyttyä. Miehet olivat lähteneet vapaaehtoisina sodan tielle, mutta nyt sota oli ohitse, ja silti ei päästy kotiin. Punavankien vartioiminen Viipurin seudulla oli ikävää ja vastenmieliseksi koettua puuhaa, ruoka oli huonoa, majoitus surkeaa ja tekemättömyys tylsistyttävää.
Suomen Tasavallan Vartioston kokardi ja veteraanimerkki (Seinäjoen Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museo)
Historian ironiaa
Tiedot Suomeen muodostettavasta kuningaskunnastakaan eivät nostattaneet mieliä. Kohta istui suuri osa äskeisistä sotasankareista kaltereiden takana, ja puhuttiin jopa kapinasta. Historian ironiaa oli, että vartijoina oli asevelvollisuuslain perusteella pataljoonaan tulleita täydennysmiehiä, joista jotkut olivat muutamaa viikkoa aikaisemmin sotineet punakaartissa.
Nuorempana miehenä kuulin usein määritelmän, jonka mukaan sotilaselämä on elämää, jota sotilas viettää. Suomen Tasavallan Vartioston nuorukaiset viettivät sotilaselämää. Siihen voi sisältyä mitä tahansa.
Vuoden 1918 pojat siirtyivät aikanaan ukkeina ja vaareina tuonpuoleiseen, mikäli jo toinen maailmansota ei katkaissut heidän tietään. Heidän saavutuksiinsa kannattaa tutustua. Siitä syntyy motivaatiota, ja ilman sitä meistäkään ei ole isänmaan vartijoiksi.
Sampo Ahto
Arvostelu on alun perin ilmestynyt Sotilasaikakauslehdessä 9/2005 ja julkaistaan näillä sivuilla tekijän Vapaussodan Invalidien Muistosäätiölle antamalla luvalla.
Lisätietoa Suomen Tasavallan Vartiosto -kirjasta tästä linkistä.
Suomen vapaussota 1918 | Taistelukronologia | Vapaussodan Invalidien Muistosäätiö
Helsinki | Kalevankangas | Lahti | Länkipohja | Oulu | Ruovesi | Tampere | Viipuri
Filmi | Laulut | Tutkimuskirjallisuus | Linkit | P.E. Svinhufvud
© Vapaussodan Invalidien Muistosäätiö
---------------------------------------------------------------------------
-------------------------------------------------------------------------------
[takaisin alkuvalikkoon]
Jussi Niinistön Heimosotien historia 1918–1922 ilmestynyt
Suomalaiset vapaaehtoisjoukot tekivät vuosina 1918–1922 useita heimosodiksi kutsuttuja aseellisia retkiä Itä-Karjalaan, Inkeriin, Petsamoon ja Viroon. Heimosotaretkien tarkoituksena oli suomensukuisten heimojen asuinalueiden irrottaminen sisällissotaan ajautuneesta Neuvosto-Venäjästä: tavoitteena oli joko niiden itsenäistäminen tai liittäminen yhdeksi suureksi Suomeksi. Heimosoturit näkivät toimiensa oikeutuksen kumpuavan kansojen itsemääräämisoikeudesta – opista, joka ensimmäisen maailmansodan vuosina oli kulovalkean tavoin levinnyt ympäri Euroopan ja josta vasta itsenäistynyt Suomikin oli esimerkki.
Taustaa
Heimokansallisen ajattelun juuret ovat syvällä autonomian ajassa. Kiinnostus Vienassa ja Aunuksessa asuvaan karjalaiseen heimokansaan oli virinnyt 1800-luvun kuluessa vähitellen kansallisromantiikan ja suomalais-kansallisen herätyksen vaikutuksesta. Ensimmäisen maailmansodan aikana erityisesti aktivistit ja jääkärit olivat kaavailleet Suur-Suomea, jonka rajojen sisällä olisivat kaikki Venäjän ikeen alta vapautetut heimokansat. Samalla saataisiin turvallinen ns. kolmen kannaksen raja linjalle Laatokka–Syväri–Ääninen–Vienanmeri, jota voitaisiin menestyksellisesti puolustaa.
Jääkäreiden osalta heimokansallinen innostus kiteytyy sanoiksi Heikki Nurmion vuonna 1917 Saksassa kirjoittamassa runossa, sittemmin Sibeliuksen säveltämässä Jääkärimarssissa, jonka alkuperäisessä versiossa lukee: ”Viro, Aunus, Karjalan kaunis maa / yks’ suuri on Suomen valta.” Viron sisällyttämistä Suur-Suomeen pidettiin kuitenkin jo liiallisena, joten Nurmio sai korjata marssinsa lopulliseen muotoonsa: ”Häme, Karjala, Vienan rannat ja maa / yks’ suuri on Suomen valta.”
Kun bolševikit kaappasivat lokakuun vallankumouksessa 1917 Venäjällä vallan, joutuivat he pian ankaraan, nelisen vuotta kestäneeseen sisällissotaan valkoisia venäläisiä kenraaleita ja heitä tukeneita länsivaltojen interventiojoukkoja vastaan. Maailmanpoliittinen tilanne, sekasortoinen sisällissota Neuvosto-Venäjällä, mahdollisti heimosodat. Lisäksi Suomen ja Venäjän välinen raja oli vielä vahvistamatta, ja Suomen uskottiin saavan pitää valtaamansa alueet tulevaisuudessa käytävissä rauhanneuvotteluissa. Paradoksaalista on, että Itä-Karjalan liittäminen kuului Suomen hallituksenkin tavoitteisiin, mutta heimosotaretket eivät olleet Suomen virallista politiikkaa. Suomi ei käyttänyt vakinaisen väen joukkoja sotatoimiin rajan takana eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta. Heimosotaretket suoritettiin pääasiallisesti vapaaehtoisvoimin, jos kohta monasti Suomen valtion tarjoaman poliittisen ja taloudellisen selkänojan turvin. Heimosotiin osallistuneiden suomalaisten lukumäärä on kokonaisuudessaan noin 9 000 miehen luokkaa, joten mistään marginaali-ilmiöstä ei ollut kysymys.
Heimosotaretket
Ensimmäiset retkikunnat marssivat Itä-Karjalaan jo keväällä 1918, jolloin Suomen vapaussota oli vielä kesken. Operaatio olikin alussa lähinnä valkoisen Suomen sivustan turvaamista. Majuri C.V. Malmin, myöhemmin jääkärikapteeni Toivo Kuisman johtama vapaaehtoisretkikunta eteni Vienan Karjalaan Uhtuan suuntaan ja jääkäriyliluutnantti K.M. Walleniuksen asevelvollisista koottu retkikunta pohjoisempaan Vienaan. Molemmat retkikunnat joutuivat syksyn tullen perääntymään takaisin Suomeen. Vastassa oli ollut paitsi karjalaisia ja venäläisiä bolševikkeja, myös Suomesta paenneita punaisia, joista englantilaiset interventiojoukot muodostivat Muurmannin legioonan. Suomen vapaussota – tai sisällissota – siis jatkui maan rajojen ulkopuolella saaden suurpoliittisia ulottuvuuksia.
Vuodenvaihteesta 1918–1919 lähtien suomalaisia vapaaehtoisia laivattiin Viron vapaussotaan. Ruotsalaisen majurin Martin Ekströmin johtama I Suomalainen Vapaajoukko osallistui pohjoisella rintamalla lähes uskomattomaan tekoon: Narvan valtaukseen tammikuussa 1919, ja virolaisen everstin Hans Kalmin johtama Pohjan Poikien rykmentti ansioitui etelärintamalla Pajun, Marienburgin ja Petserin taisteluissa.
Narvan valloittaja. Luutnantti Anto Eskola ratsain takanaan Hermannin linnoituksen jykevät tornit. (Kirjan kuvitusta)
Keväällä ja kesällä 1919 vapaaehtoiset rynnistivät Aunukseen jääkäreiden Gunnar von Hertzen, Aarne Sihvo ja Paavo Talvela johdolla. Aunuksen retki oli yrityksistä suurisuuntaisin ja varmaankin tunnetuin, vaikka se päättyi alkumenestyksen jälkeen perääntymiseen Syvärin seuduilta ja Petroskoin porteilta.
Soitellen sotaan: jääkärikapteeni Sihvosen pataljoona lähdössä hyökkäykseen Aunuksen etelärintamalla 1919. (Kirjan kuvitusta)
Samaan aikaan Aunuksen retken kanssa inkerinsuomalaiset kävivät omaa, maantieteellisen asemansa – Pietarin suurkaupungin – vuoksi epätoivoisempaa taisteluaan. Heitäkin tuki joukko Suomesta saapuneita heimosotureita. Inkeriläispataljoona piti pohjoisinkeriläistä Kirjasaloa Suomen yhteydessä aina joulukuulle 1920 saakka, jolloin se ja Suomeen vapaaehtoisesti liittyneet pohjoisaunukselaiset Repolan ja Porajärven rajakunnat luovutettiin Neuvosto-Venäjälle Tartossa solmitun rauhansopimuksen mukaisesti. Vastikkeeksi Suomi sai siivun Jäämeren rantaa, Petsamon, jota se oli aiemmin yrittänyt pariin otteeseen vuosina 1918 ja 1920 pienin retkikunnin valloittaa.
Viimeistä heimosotaa on yleensä Suomessa kutsuttu Karjalan kansannousuksi. Sota käytiin talvella 1921–1922, kun neuvostokomentoon tyytymättömät karjalaistalonpojat nousivat suomalaisten heimosoturien tuella kapinaan Vienassa ja Pohjois-Aunuksessa. Aloite oli tällä kertaa selkeästi paikallinen, eikä tätä retkeä Suomen valtiovalta tukenut, pikemminkin päinvastoin, sillä sota syttyi Tarton rauhan solmimisen jälkeen. Sissit valtasivat Vienan ja työnsivät rintaman lähelle strategisesti tärkeää Muurmannin rataa, mutta eivät pystyneet katkaisemaan sitä. Kansannousu kukistettiin ripeästi, ja sen seurauksena Suomeen saapui tuhansia karjalaisia pakolaisia.
Karjalainen ja suomalainen heimosoturi taistelevat rinnakkain Tsholmossa 9.1.1922. (Kirjan kuvitusta)
Heimosodat on ollut nyt ilmestyneeseen teokseen saakka ainoa Suomen viime vuosisadalla käymistä sotakokonaisuuksista, josta on puuttunut ajantasaiseen tutkimustietoon pohjautuva yleisesitys. Filosofian tohtori, Maanpuolustuskorkeakoulun Suomen sotahistorian ja Helsingin yliopiston Suomen historian dosentti Jussi Niinistö on aihepiirin asiantuntija. Hänen sujuvaa kerrontaansa tukee pitkälti yksityisarkistoihin pohjautuva runsas ja harvinaislaatuinen kuvitus.
Heimosotien historia 1918–1922 julkistamispäivämäärä on 22.2.2005. Kirja on sidottu ja siinä on 307 sivua. Kustantaja on Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, jonka kautta kirjaa on saatavissa tai hyvin varustetuista kirjakaupoista.
Lisätietoja tekijältä, joka on myös Vapaussodan Invalidien Muistosäätiön perinnetyön sihteeri, puh: 050-5767 239 tai jussi_niinisto@hotmail.com
Lisätietoja kirjasta myös SKS:n sivuilta www.finlit.fi/kirjat
[takaisin alkuvalikkoon]
--------------------------------------------------------------------------------------------
|
 | VIIPURI 
Lähde: Suomen Vapaussota 1918. Kartasto ja tutkimusopas. Toim. Juhana Aunesluoma ja
Martti Häikiö. Vapaussodan Invalidien Muistosäätiö ja WSOY 1995 Karttaa klikkaamalla saat kartan suurennettuna Taistelu Viipurista ja samalla koko sodan päätöstaistelu alkoi 24.4.1918. Kenraali Löfströmin johtama valkoisten itäarmeija koostui noin 18 400 miehestä ja 82 tykistä. Punaisilla oli Viipuria puolustamassa noin 7 000 miestä tukenaan tykistöä. Venäläinen eversti Svetshnikov toimi puolustuksen suunnittelijana. Eversti von Colerin komentamat viisi pataljoonaa yrittivät rynnäköllä kaupunkiin Talin aseman suunnalta. Hyökkäyksen vauhti loppui Papulanlahden itäpuolelle. Von Colerin epäonnistuttua haihtuivat toiveet Viipurin nopeasta valtaamisesta. Jääkärieverstiluutnatti Erik Jernströmin johtama osasto saapui ankarien taistelujen jälkeen kaupungin edustalla kaakosta 25.4. Punaisten ankara tulitus teki von Colerin ja Jernströmin hyökkäysyritykset mahdottomiksi. Valkoiset onnistuivat hyökkäämään kaupunkiin vasta 28.4. tykistön suorittaman mittavan tulivalmistelun jälkeen. Aamulla 29.4. valkoiset saivat Viipurin haltuunsa ja ottivat noin 5 000-6 000 vankia. 
Viipurin valtauksen sotasaalista
Suomen vapaussota 1918 | Taistelukronologia | Vapaussodan Invalidien Muistosäätiö
Helsinki | Kalevankangas | Lahti | Länkipohja | Oulu | Ruovesi | Tampere | Viipuri | Filmi Laulut | Tutkimuskirjallisuus | Linkit | P.E. Svinhufvud © Vapaussodan Invalidien Muistosäätiö |
------------------------------------------------------------
| 
|   |
|
Helsingissä järjestettiin 16. 5. 1918 suuri voitonparaati vapaussodan päättymisen kunniaksi. Paraatin poliittinen päätarkoitus oli muodostaa kotimainen vastapaino saksalaisten vaikutusvallalle. Kun saksalaiset joukot olivat huhtikuussa vallanneet Helsingin Etelä-Suomen valkoiset olivat osoittaneet niille kiitollisuuttaan runsain mitoin. Helsingin asukkaille haluttiin antaa nähtäväksi kotimainen sotajoukko. Samalla Mannerheim halusi muistuttaa, että tämä oma armeija oli sodan ratkaissut. |
Paraatilla oli myös strateginen tarkoitus. Mannerheim varautui sotatoimien syttymiseen Karjalan kannaksella Venäjää vastaan. Suurin osa Länsiarmeijasta saatiin keskitetyksi Helsinkiin, josta sen siirtäminen rautateitse itärajalle olisi ollut suhteellisen helppoa. Itäarmeijasta tuotiin Helsingin paraatiin vain yksittäisiä komppanioita tai pataljoonia, ikäänkuin malliksi. Joukkojen keskitys osoittautui sitten turhaksi, koska Saksa esti vihollisuuksien syntymisen Karjalan kannaksella. Valkoinen armeija otettiin Helsingissä vastaan monin suosionosoituksin.  Paraati koostui marssista kaupunkiin, katselmuksesta ja ohimarssista. Mukana oli 12 000 miestä. Tulomarssia tahditti viisi erillistä soittokuntaa ja joukkojen omia soittokuntia.
Valkoisen armeijan marssi kaupunkiin alkoi Töölöstä, nykyistä Mannerheimintietä nykyisten Pallokentän, Stadionin ja Eläintarhan urheilukentän ja entisen Pasilan aseman ympäristöistä. Ylipäällikkö ja hänen esikuntansa ratsastivat kärjessä; muut joukot oli ryhmitelty Länsiarmeijan komentajan Wetzerin, Karjalan armeijakunnan esikunnan, eversti Hjalmarsonin esikunnan ja kenraalimajuri Linderin Savon Ryhmän esikunnan johtamiin jalkaväkiosiin. Perässä seurasi tykistöä, rakuunoita (Uudenmaan rakuunarykmentti) ja ratsujääkäreitä. Tampereen valloitukseen osallistuneet joukot kantoivat tunnuksena päähineen vasemmalla puolella kuusenhavua. Paraatia varten talonpoikaisarmeija oli pyritty vaatettamaan ainakin rykmentittäin yhdenmukaisesti, mutta kirjavuutta pukeutumisessa oli melkoisesti. Helsingin sotilaskäskynhaltija Theslöf ja pormestari J. von Haartman ottivat vastaan ylipäällikön Läntisen Heikinkadun (Mannerheimintie) päässä, lähellä paikkaa, jossa nykyisin on Mannerheimin ratsastajapatsas. Tulomarssi jatkui pitkin Läntistä Heikinkatua, Pohjoisesplanadia ja Unioninkatua Senaatintorille. Joukoista vain kärki marssi Senaatintorille, muut osastot jatkoivat marssia Kauppatorille, Katajanokalle ja Kruununhakaan odottamaan. Katujen varsilla ja yllä liehui punakeltaisia leijonalippuja ja sinivalkoisia vaakaraitaisia lippuja, jotka oli saatu aikaan repimällä Venäjän kolmivärisestä trikolorista punainen väri pois (Suomen lippu).  
Senaatin puheenjohtajan ja ylipäällikön suorittaman joukkojen katselmuksen yhteydessä ylipäällikkö ilmoitti, että läsnä olevat joukot olivat saaneet kunnianimen Suomen Valkoinen kaarti, Kaartin jääkärirykmentti ja Karjalan kaartinrykmentti. Valkoiseen kaartiin piti osina kuulua Lapuan, Vöyrin ja Vaasan kaartien. Nikolainkirkossa (myöh. Suurkirkko ja myöh. Tuomiokirkko) pidetyn juhlajumalanpalveluksen jälkeen Mannerheim ja hallituksen edustajat ottivat Runebergin patsaan luona Pohjoisesplanadilla vastaan paraatijoukkojen ohimarssin. Erityistä suosiota saivat osakseen jääkärien kärkiryhmä - kärjessä Libaussa 13.2. 1918 vihitty jääkärilippu - ja Aarne Sihvon johtama Karjalan armeijakunnan esikunta. Myös Ruotsalainen prikaati oli näkyvästi esillä.  
Paraatipäivä, 16.5., oli Sotaväen lippujuhlapäivä aina vuoteen 1942 asti ja vuoteen 1939 asti tuona päivänä järjestettiin paraati.
|
Ylipäällikkö 1918 | Päämaja 1918 | Vaasan senaatti | Hannes Ignatius | Martin Wetzer | Harald Hjalmarson | Ernst Linder | Gösta Theslöf | Jääkärit | Pietarin kysymys | Suhde Saksaan | Vapaudenristi | Itä-Karjalan kysymys | Uudenmaan rakuunarykmentti | Kuusenhavu | Suomen lippu | Ruotsalainen prikaati | Suojeluskunnat | Jääkärikonflikti | Heikki Kekoni | Punavankikysymys | Wilhelm Thesleff | Aarne Sihvo | Rudolf Walden | Ilmavoimat - Ilma-ase | Punainen ja valkoinen terrori | Suuri paraati 16. 5. 1918 | Ahvenanmaan kysymys | Monarkia | Mannerheimin ero
|
|
ELÄMÄNKAARI | SUKU JA PERHE | KASVUAIKA | SOTILASURA | VAPAUSSOTA | VALTIONHOITAJA 1918-1919 | SIVIILISSÄ | PUOLUSTUSNEUVOSTO | YLIPÄÄLLIKKÖ 1939-1946 | TASAVALLAN PRESIDENTTI 1944-1946 | ELÄKEVUODET | ERIKOISAIHEET | HAKU |
------------------------------------------------------------------------------------
|
|  |
|
Tammikuun 25. päivä 1918 Suomen senaatti ilmotti yksityisistä aloitteista perustettujen suojeluskuntien eli valkokaartien olevan hallituksen sotajoukkoa.
|
Näin Mannerheimista tuli näiden ylipäällikkö, ja helmikuussa Päämajaan perustettiin ylipäällikön neuvottelukunta, johon kuului edustaja eri maakuntien suojeluskunnista. Suojeluskuntien asema jäi sodan päätyttyä epämääräiseksi, kun Suomen armeija organisoitiin vakinaiselle pohjalle. Elokuussa 1918 vahvistettiin kuitenkin asetus, jonka mukaan suojeluskunnat olivat käytettävissä sisäisen järjestyksen ylläpitoon ja sotaväen reservinä.
Mannerheim päätti valtionhoitajaksi ryhtyessään vahvistaa suojeluskuntia maan turvallisuuden parantamiseksi. Niiden oli oltava armeijan reservi ja valtiojärjestyksen turva. Valtioneuvosto vahvisti helmikuussa 1919 asetuksella suojeluskuntien asemaa, ja suojeluskunnat saivat oman ylipäällikkönsä. Valtionhoitajakauden jälkeen Mannerheim kutsuttiin elokuussa 1919 suojeluskuntain kunniapäälliköksi. Vuonna 1921, kun ns. suojeluskuntaselkkauksessa, kiisteltiin suojeluskuntien itsenäisyydestä suhteessa valtiovaltaan, Mannerheimia tarjottiin suojeluskuntien ylipäälliköksi, mutta hänen kannattajansa hävisivät taistelun. Ylipäälliköksi tuli Lauri Malmberg, joka tuli olemaan tässä tehtävässä vuoteen 1944 asti. 
Helmikuussa 1932 syttyi ns. Mäntsälän kapina, joka vaati kommunistien toimintamahdollisuuksien lopettamista ja johon osallistui myös runsaasti suojeluskuntalaisia. Presidentti P.E. Svinhufvudin päättäväisyys sai kapinalliset palaaman koteihinsa. 1930-luvun puolustuslaitosuudistuksessa suojeluskunnat saivat yhä kiinteämmän tehtävän reserviläisten sotilaskoulutusta antavana laitoksena. Talvisodan aikana niistä tuli osa puolustusvoimia, ja vastaavasti suojelukuntien jäseniksi otettiin myös työväenjärjestöjen jäseniä. Vuodelta 1918 periytyvät epäluulot painettiin maahan. Suojeluskuntain yliesikunnasta tuli Kotijoukkojen esikunta ja suojeluskuntien vanhemmet miehet hoitivat kotiseudun puolustusta. Syksyllä 1940 suojeluskuntapiirit saivat hoitaakseen myös sotilaspiirien tehtävät. Jatkosodan päättyessä Neuvostoliitto vaati suojeluskuntien ja sisarjärjestön Lotta Svärdin lakkauttamista, koska aseistautunut kodinturvajoukko olisi mitätöinyt Neuvostoliiton halun pienentää Suomen armeija minimiin ja koska suojeluskuntalaisten katsottiin voivan estää Suomen valtiojärjestyksen muuttamisen sosialistisessa hengessä. Suomen eduskunta hyväksyi 3.11. 1944 äänestämättä lain suojeluskuntajärjestön lakkauttamisesta. Mannerheim vahvisti lain presidenttinä. Päiväkäskyssään 16.11. hän kiitti suojeluskuntalaisia näiden isänmaan hyväksi tekemästä työstä.
|
Ylipäällikkö 1918 | Päämaja 1918 | Vaasan senaatti | Hannes Ignatius | Martin Wetzer | Harald Hjalmarson | Ernst Linder | Gösta Theslöf | Jääkärit | Pietarin kysymys | Suhde Saksaan | Vapaudenristi | Itä-Karjalan kysymys | Uudenmaan rakuunarykmentti | Kuusenhavu | Suomen lippu | Ruotsalainen prikaati | Suojeluskunnat | Jääkärikonflikti | Heikki Kekoni | Punavankikysymys | Wilhelm Thesleff | Aarne Sihvo | Rudolf Walden | Ilmavoimat - Ilma-ase | Punainen ja valkoinen terrori | Suuri paraati 16. 5. 1918 | Ahvenanmaan kysymys | Monarkia | Mannerheimin ero
|
|
ELÄMÄNKAARI | SUKU JA PERHE | KASVUAIKA | SOTILASURA | VAPAUSSOTA | VALTIONHOITAJA 1918-1919 | SIVIILISSÄ | PUOLUSTUSNEUVOSTO | YLIPÄÄLLIKKÖ 1939-1946 | TASAVALLAN PRESIDENTTI 1944-1946 | ELÄKEVUODET | ERIKOISAIHEET | HAKU
|
---------------------------------------------------
Vapaussodan Invalidien MuistosäätiöVapaussodan Invalidien Muistosäätiö (VIMS) perustettiin vuonna 1978 tekemään työtä viimeisten vapaussodan invalidien ja heidän leskiensä hyväksi. Ajatuksena oli myös jatkaa säätiömuodossa vuonna 1924 perustetun Vapaussodan Invaliidien Liiton (VIL) työtä sen aikanaan lopettaessa toimintansa.
VIMS vakiinnutti toimintansa tilanteessa, jossa jäsenistöltään ikääntyneen VIL:n toiminnan lopettaminen oli vääjäämättä edessä. VIL:n toiminta päättyi Katajanokan Kasinolla 25.11.1987 pidettyyn kokoukseen. Tuolloisista liiton 64:stä invalidijäsenestä paikalle oli saapunut 18.
Nykyään vapaussodan invalideja ei enää ole elossa, joten VIMS:n suorittama huoltotyö kohdistuu heidän leskiinsä. Vapaussodan invalidien leskiä on vielä elossa 23. Huoltotyön lisäksi säätiöllä on merkittävä tehtävä uusien sukupolvien tietouden lisäämisessä itsenäistyvän Suomen alkuvaiheista.
VIMS:n puheenjohtajina ovat toimineet
* jääkärieversti Matti Laurila 1978-1982
* ye-eversti Perttu Heimolainen 1983-1987
* vuorineuvos Jorma Järvi 1987-2000
* kenraalimajuri Raimo Jokinen 2000-2004
VIMS:n nykyinen hallitus
* puheenjohtaja dosentti Martti Häikiö, Helsinki
* varapuheenjohtaja professori Eeva Tapio, Vantaa
* everstiluutnantti Simo Järvi, Ilmajoki
* prikaatikenraali Asko Kilpinen, Helsinki
* varatuomari Seppo Kylmänen, Espoo
* professori Ohto Manninen, Helsinki
* museonjohtaja Markku Palokangas, Helsinki
* varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio, Espoo
VIMS:n asiamies LOK Kalevi Klefström
VIMS:n perinnetyön sihteeri dosentti Jussi Niinistö
VIMS:n toimiston yhteystiedot:
Mannerheimintie 93 A 98 B (VI kerros)
00270 HELSINKI
Puhelin: (09) 241 1990
Sähköposti: vims@kolumbus.fi
VIMS:n hallituksen vahvistamia säätiön säännöllisiä seppeleenlaskupäiviä ovat
* vapaussodan alkamispäivä 28.1. eli tammisunnuntai
* kaatuneitten muistopäivä tai vapaussodan päättymispäivä 16.5.
* itsenäisyyspäivä 6.12.
VIMS laskee seppeleensä Helsingissä Vanhan kirkon puistossa sijaitsevalle Helsingin valloituksessa kaatuneiden vapaussotureiden muistomerkille
( Helsingin Vapaussodan sankarimuistomerkille).
Seppeleenlaskutilaisuuksiin ovat kaikki tervetulleita. Lisätietoja VIMS:n toimistosta.
VIMS:n toimistosta välitetään Lottamuistomitaleita.
VIMS julistaa myös vuosittain haettavaksi Matti Laurilan rahastosta apurahoja Suomen vapaussotaan ja itsenäistymisvaihetta käsitteleviin yliopistollisiin opinnäytetöihin sekä muihin tutkimuksiin. Vapaamuotoisiin hakemuksiin on liitettävä työsuunnitelma ja opinnäytetyön ollessa kyseessä myös oppiaineen professorin suositus. Lisätietoja säätiön asiamieheltä.
Suomen vapaussota 1918 | Taistelukronologia | Vapaussodan Invalidien Muistosäätiö
Helsinki | Kalevankangas | Lahti | Länkipohja | Oulu | Ruovesi | Tampere | Viipuri
Filmi | Laulut | Tutkimuskirjallisuus | Linkit | P.E. Svinhufvud
© Vapaussodan Invalidien Muistosäätiö • Päivitetty 4.8.2005 JN
Menu
-------------------------------------------
Ulkoasiainministeriön erillislausunnollaan hyväksymät tavoitteemme:
Yhdistyksen nimi:
Moskovan keskushallinnon eli Neuvostoliiton ja Venäjän Federaation kansanmurhien ja sotarikosten korvaus- ja totuusyhdistys r.y.Sääntöjen 2 §:stä Tarkoitus ja toiminta:
1. Vaadimme tunnettujen ja tiedettyjen "neuvostopartisaanien" luovuttamista Suomeen tuomioharkintaa varten epäillyistä sotarikoksistaan Suomea ja suomalaisia kohtaan.
2. Vaadimme Suomelta ryöstettyjen ns. sotakorvausten eli ryöstösaaliin takaisinmaksatusta kaikkine pääomineen ja laillisine korkoineen, sekä miehitettyjen alueidemme palautusta välittömästi ja siinä yhteydessä 14.10.1920 Tarton rauhansopimuksen uudelleenratifioimista kaikkine artikloineen.
3. Vaadimme Moskovan alueen edustajilta eli Kremlin hallinnolta täysimittaista sotakorvausrahastojen synnyttämistä, siinä mittakaavassa kuin mitä Saksa ja Itävalta ovat tehneet toisen maailmansodan jäljiltä.
4. Vaadimme Tsetsenian kansanmurhaan 1994-1996 ja vuodesta 1999 uudelleen käynnistetyn kansanmurhan ja joukkotuhon Moskovan Kremlin hallinnon vastuullisia kuten esim. Vladimir Putinia Haagiin syytettäviksi samoilla perusteilla, kuin Slobodan Milosevicia esikuntineen. Viittaamme mm. Jelena Bonnerin lausumiin Timo Hämäläisen artikkelissa "SIVUSILMIN" HS:ssa 1.3.2001 s.B7: "Jelena Bonner ja Venäjän demokratia": "Uuden Venäjän suurin turmio ja häpeä ovat kaksi Tsetsenian sotaa ja Tsetsenian kansan tosiasiallinen kansanmurha". Mahdollisuuksien mukaan pitää Tsetsenialle taata sen kansalliset rajat sen mukaan mitä ne olivat ennen Stalinin hirmutöitä ja etnisiä karkoituksia 1940-luvulla, sekä korvauksia ko. silloisista ihmisoikeusrikoksista nykyiseltä Moskovan oblastin eli alueen Kremlin hallinnolta vähintään samassa mittakaavassa, kuin Saksa on maksanut Kolmannen Valtakunnan vainokohteille ja heidän omaisilleen.
5. Kremlin hallinnoimat ulkomaiset rahavarat ja sijoitukset vaadimme jäädytettäviksi, kunnes sitova poliittinen ja juridisesti pätevä sopimus on tehty korvausrahastosta eri kansallisuuksien hyväksi vastaavallalailla, kuten ns. Kolmannen Valtakunnan ajan pakkotyöläisille v. 1999. Neuvosto-Venäjän perikunta ei ole maksanut vielä mitään sotarikoksistaan ja miehityksistään, vaan on päätynyt tekemään uusia Tsetseniassa.
6. Kulttuuriperinnön vaaliminen tuleville sukupolville kokonaisessa ja ehyessä Suomessa, samoin kuin muillakin Kremlin rikoksista kärsineillä kohteilla ja kansoilla ilman leninismi-stalinismin ja isovenäläisyyden rikosten hyväksyntää ja miehitystä.
Viitteet:
Ulkoasiainministeriön lausunto HEL1011-13
Yhdistysrekisterin Rek.nro. 188.193
Vapaussoturien perinteitä kunnioittaen ja vaalien pj. Seppo Lehto
Osoite: Penttilänkatu 12D15, 33820 Tampere, silvottu tynkä-Suomi
e-mail: vapaussoturi(at)yahoo.com
